Pelit ja pedagogiset sovellukset

Pelaaminen on oiva tapa saada niin lapset kuin aikuisetkin oppimaan. Peli ja leikki on ihmiselle luontaista, ja sen kautta oppiminen tapahtuu huomaamatta ja mieluisalla tavalla.

Fakiirimedia toteutti pedagogisia pelejä jo 90-luvulla esimerkiksi Leikkikoulu, Baltic Connections sekä Muisti, aika, tunne -multimedioissa sekä lukuisissa verkkototeutuksissa. Samat periaatteet toimivat edelleen, mutta mahdollisuudet ovat nopeampien verkkoyhteyksien ja mobiililaitteiden myötä nykypäivänä aivan eri tasolla.

Viihteestä viestintään

Vaikka pelejä saatetaan usein pitää yksinomaan viihteenä, soveltuvat ne mitä mainioimmin myös viestintään. Olipa kyseessä sitten pöytäkoneella tai kännykällä pelattava peli, 2D- tai 3D-toteutus, verkossa tai ilman verkkoa toimiva peli, Fakiiri osaa sen tehdä.

Yksinkertaiset selaimessa pelattavat pelit kuten tietovisat esimerkiksi mainoskampanjoita varten koodaillaan nopeasti JavaScriptillä/TypeScriptillä. Joissain tapauksissa on käytetty myös WordPressin H5P-lisäosaa. Vaativammat ja laajemmat toteutukset, ns. "oikeat" pelit, hoidetaan Unityllä, joka mahdollistaa myös pelin julkaisun käytännössä mille tahansa alustalle.

Case: Teleport My Heart

Teleport My Heart -peli tehtiin tukemaan The Spyro -yhtyeen Teleport My Heart -musiikkivideon markkinointia. Koska musiikkivideossa videopeli on keskeisessä roolissa ja pelin grafiikat oli videota varten joka tapauksessa tehty, oli pelin tekeminen luontevaa. Pelin läpäistyä pelaaja voi leveillä tuloksellaan jakamalla pisteensä Facebookissa.

Teleport My Heart the game screenshot 01Teleport My Heart the game screenshot 02Teleport My Heart the game screenshot 03Teleport My Heart the game screenshot 04